Pentuhepulointia

Moi!

Viime kirjottelusta onkin jo aikaa. Meillä on kasvavan pikkupojan kanssa mennyt tosi hyvin, isukilla päättyi varusmiespalvelus viime perjantaina 8.7 joten nyt on sitten kummatkin vanhemmat viikotkin kotona. Ikää pennulla alkaa olla kohta lähemmäs 5kk ja hampaat on alkanut vaihtua, etuhampaita on hävinnyt ja alta nousee jo uudet hienot valkoiset hampaat :)

Ensiviikolla käydään vielä nappaamassa Rabies-rokote ja näin ollen pikkusen kaikki rokotteet tältä erää kunnossa. Vilkas ja energinen pakkaus Sirius kyllä on. 

Ollaan käyty tutustumassa koirapuistoon hyvin kokemuksin. Siriuksesta näkee miten hyvin se hallitsee sosiaalisen kanssakäymisen. Kovin tahtoisi aina leikkiä muiden koirien kanssa, mutta harva on tähän asti jaksanut hyperaktiivista pentua pitemmän päälle. 

Hyviä ystäviäkin on löytynyt leikkikaveriksi ja osaa Sirius jättää sellaiset koirat rauhaankin ketkä ilmaisee etteivät uutta pentuystävää jaksa.

Isojen koirien puolelle tahtoisi kovasti leikkimään, mutta kun niillä on niin paljon rajummat leikit, energia taso taas olisi kohdillaan.

"Vieläkään" ei ole tullut mitään vastoinkäymisiä terveyden kannalta. Pitänee koputtaa puuta. Ei sillä, että sellaisia toivottaisiin.

Alla muutama uusi kuva :)

Pahvilaatikko umpeen ja nameja sisällä.. Miten ne saisi sieltä ulos...

Kovin on kaikki puremiseen tarkoitettu kelvannut kun hampaat kutisee.

"En varmaan näytä sulle hampaita!"

Koiran omistaminen on elämäntapa.

Jos nyt lähdetään otsikosta liikkeenne niin idea tähän tekstiin tuli suoraan unesta. Siinä juttelin jonkun toisen kanssa koiran omistamisesta ja koiruuksien kommelluksista. Pentukoiran erioten. Koiran omistaminen on todellakin elämäntapa, se ei ole vaan harrastus, ei aina pelkkää hupia, mutta omistaja voi olla varma ettei ilon hetkiltä vältytä.

Kun toinen sohvalla maatessa painaa pienen päänsä käden tai jalan alle hyvään paikkaan ja nukahtaa. Voit olla varma, että on olemassa joku joka välittää ja kaipaa sinunkin olemassaoloa. 

Vaikka pennun omistaminen saattaakin välillä nostattaa omistajien kierrokset kiertämään punaisen rajamailla, niin loppujenlopuksi tuo pikku riiviö sulattaa jäisimmänkin sydämmen.

Vielä sen jälkeenkin rakastat koiraa kun se on 03:34 aamulla puraissut monesti isovarvastasi leikkisästi pyytäen riehumaan ja jos kotiin tullessasi on koirasi purrut lempikenkäsi piloille, riepotellut pissapaperit pieneksi silpuksi ja repinyt verhotangon alas toteat vain mitä seuraavalla kerralla teet toisin jättäessäsi koiran yksin. 

Tätä elämäntapaa havittelevalla on edessään monet ilot ja surut, mutta loppujenlopuksi mikä voittaa sen tunteen kun tiedät tullessasi kotiin siellä odottavan maailman ihanin olento joka jaksaa aina kiinnostua sinusta ja tervehtii sinua aina samalla innokkuudella kun olisit ollut poissa ikuisuuden.

Koira rakastaa vilpittömästi se ei välitä leikitkö sen kanssa vanhalla sukallasi vai kalliilla vetolelulla. Päinvastoin, sukka voittaa aina.

Se antaa ottamatta juuri mitään. 

Onnellinen koiranomistaja, Kalle.